torstai 15. joulukuuta 2016

Kaasoni mun

Kun kutsut alkaa pyörimään mielessä ja jos itse päädytään niitä väsäämään niin toivon, että saisin hieman apua siihen kaasoiltani. En ole aikaisemmin heitä täällä esitellyt, mutta nämä neidit ovat niin ihania, että todellakin ansaitsevat oman postauksensa! Kaasoiksi pyysin neljää tyttöä joiden kanssa olen eniten tekemisissä, pikkusiskoni ja kolme ystävää.

kuva Pinterest

Aloitetaan pikkusiskostani Maijasta. Vaikka me ollaan Maijan kanssa todella erilaisia, oli mulle itsestäänselvyys, että kysyn Maijaa kaasoksi. Tai en muista kerkesinkö edes kysyä kun Maija sanoi, että "kai mä oon sitten kaaso?" :D Maija on mua neljä vuotta nuorempi ja ollaan aina jaettu oikeastaan kaikki, nuorempana myös huone. Ollaan otettu yhteen satatuhatta kertaa, mutta nauraa rätkätetty surkeille jutuille ainakin yhtä monesti. Nykyään asutaan eri kaupungeissa, mutta Whatsupp laulaa kyllä päivittäin. Maija on todella tempperamenttinen ja kiihtyy sadasta nollaan. Mä rakastan kaikkea tyttömäistä ja kaunista kun taas Maija tykkää sporttisesta ja rennosta. Maija sanookin mua aina prinsessaksi :D

Niina on ollu mun elämässä yhtä pitkään melkein kuin Maija. Tutustuttiinkohan vuonna 1997 vai 1998? Siitä asti Niina on ollut aina mun paras ystävä. Jos teini-iässä meinasi mennä sukset ristiin niin mökötystä kesti ehkä puoli päivää, mutta illalla oli pakko ottaa jo yhteyttä ja jakaa päivän kuulumiset. Vaikka elämän aikana on ystäviä tullut ja mennyt, mun ja Niinan ystävyys on säilynyt kaikki nämä vuodet. Nykyään nähdään harvoin eikä olla päivittäin edes tekemisissä, mutta aina juttu jatkuu siitä mihin on viimeksi jäänyt ja pystyn laittamaan viestiä ihan mistä vaan. Vaikka meidän elämäntilanteet on todella erilaiset niin silti se ei ole vaikuttaneet mitenkään meidän ystävyyteen. Niinalla on kaksi ihanaa tyttöä ja olenkin toisen tytön kummitäti. <3 Pakko muuten sanoa, että mua aina vähän jännittää kun meen Niinalle, että jos vanhempi tyttö vierastaa kun käyn niin harvoin, mutta aina se tulee ovelle innokkaasti vastaan kirkuen "Maliiii" :D 

Villen kautta elämääni on tullut paljon uusia tuttavuuksia ja yksi niistä on sydänystäväni Kaisa. Ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta, mutta alkuun ei oltu hirveästi tekemisissä vaan  oikeastaan hengailtiin vaan samassa porukassa. Kun Kaisa muutti Vantaalle pari vuotta sitten niin lähennyimme todella paljon ja nykyään ollaan päivittäin tekemisissä. Kaisa on se jonka kanssa jaan kaikki mahdolliset arjen riemut ja murheet, asukriisit ja suklaahimot. Tästä mimmistä on tullut niiin tärkeä ihan lyhyessä ajassa. <3 Meidän Dobby! 

Krista on mun kaikista uusin ystävyys jos näin voisi sanoa. Meistä on tullut läheisiä aika lyhyessäkin ajassa ja jutut menee hyvin yhteen. Kristaan tutustuin myös Villen kautta ja aina kaikissa kotibileissä mietin, että vitsit toi tyttö on hauska tyyppi. En ikinä vaan kehdannut kysyä, että mentäiskö kahville tj, mutta sitten pari vuotta sitten mentiin porukalla Cheekin stadionin keikalle ja tytöt kysy, että voisko Krista ja hänen poikaystävä myös yöpyä meillä. No loppu onkin historiaa ja nykyään puhelin laulaa ainakin kymmenen kertaa päivässä :D Tää typy on semmonen hössöttäjä kun sille päälle sattuu, että pois alta risut ja männynkävyt kun hääpäivä koittaa :D Veikkaan, että Krista stressaa silloin päivän kulkua enemmän kuin minä, haha. 

Mitä mä sitten toivon näiltä ihanilta naisilta? Oikeesti tärkeintä mulle on semmonen henkinen tuki ja hössötyksessä mukana oleminen. Oletan myös, että tytöt järjestää mulle polttarit ja ainakin viesteistä päätellen suunnittelut ovat jo hyvässä vauhdissa. Lisäksi tarvitsen apua todennäköisesti myös kutsujen teossa ja muussa koristelussa mm. kukissa. Mutta vitsit, että en malta odottaa kun hääaamuna naukkailen skumppaa nämä tytöt ympärillä<3 



maanantai 12. joulukuuta 2016

Häiden somistus

Näin talvisena aamuna onkin hyvä suunnata katseet tulevaan kesään ja hääpäivään. Häitämme juhlitaan siis heinäkuussa, jolloin todellakin toivon sään suosivan meitä. Juhlapaikka on meren ympäröimä, joka on mun mielestä kaikista kauneimmillaan auringon paisteessa ja miten ihana olisikin sitten katsoa auringonlaskua juhlapaikan terassilta.

Tällä hetkellä olen ainakin sitä mieltä, että juhlapaikka ei vaadi hirveästi koristeluja. Ravintola Saaristo on ihanan valoisa, koska ikkunoita on nin paljon ja maisemat ovat ihanat. Olemme monesti käyneet syömässä kyseisessä paikassa ja isäni piti siellä 50-vuotis syntymäpäivät, joten kokemusta on siitä, että siellä homma toimii ja palvelu on aina ollut todella hyvää. Siksi en stressaa kyllä mitään paikan suhteen ja yhteishenkilömme vastaa aina todella nopeasti sähköpostein mun hieman tyhmiinkin kysymyksiin.. Suosittelen paikkaa siis kaikille!

Mutta takas aiheeseen eli häiden somistukseen. Tällä hetkellä olemme suunnitelleet, että pöydät tulevat olevaan pitkät pöydät, joihin mahtuu istumaan kahdeksan henkilöä. Näin ollen kukka-asetelmia olisi tulossa kolme per pöytä ja tuikkuja sinne tänne. Mähän olen jo hääkirppikseltä ostanut tuikkukuppeja ja pöytänumero tauluja, mutta ne pöytänumerot menee varmaan vaihtoon, koska haluaisin ehkä sittenkin kultaiset puiset numerot pöytien päähän..

                                     Pöytänumerot tulisivat tähän tyyliin, mutta kultaisena. Kuva täältä

Kukka-asetelmat olisi tarkoitus toteuttaa itse. Olen suunnitellut siten, että ne kaasot, jotka pääsevät Helsinkiin tulemaan jo perjantai aamuna, lähtisi mun kanssa kiertämään kukkakaupat ja tehtäisiin asetelmat yhdessä. Tarkoitus ois hakea kukkia ainakin Plantagenista ja esimerkiksi marketeista. Tällä hetkellä ei ole tarkkaa suunnitelmaa mitä kukkia haluaisin, mutta tarkoitus olisi tehdä rennot, matalat kimput. Niissä saa siis olla vihreää ja eri värisiä kukkia teemaväreissä. Aloin just miettimään, että siniset kukat voi olla vähän kiven alla, mutta pitää yrittää tuoda navy blueta kattaukseen muussa muodossa, esimerkiksi paikkakorteissa. Toivon todella, että saataisiin viedä jo perjantaina nämä juhlapaikalle, ettei koristelijalla olisi lauantaina niin kova työ viedä kaikkea tavaraa sinne. Mehän virallisesti pääsemme juhlapaikalle klo 13, jolloin alkaa vihkiminen. Mutta varausehdoissa oli, että jos edellisenä iltana ei ole siellä mitään tapahtumaa, saamme viedä tavarat jo silloin.

Hääparin pöytään olisi ihana tollainen kultainen kaitaliina. Kuva täältä


Tuikkukupit ovat tällä hetkellä kirkasta lasia, mutta haluaisin kokeilla glitteröidä niitä tai maalata kultaiseksi. Siihen ympärille voisi kokeilla sinistä, kapeaa satiininauhaa. Miten muuten muut morsiamet meinaa toteuttaa kynttilöiden sytyttämisen? Mietin, että hoitaakohan ravintolan henkilökunta sen? He kuitenkin ovat paikalla niin pitkään kuin mekin.

Oon miettinyt, että onkohan liikaa jos maljakot ois myös kultaisia? Kuva täältä


Ainiin pakko kertoa hauska juttu liittyen häihin. Ville kysy multa yks ilta, että "minkä kokoinen se sun häämekko on?" Olin hetken ihan ihmeissäni, että mitäääh mitä se sillä tiedolla tekee ja mun ilme oli varmaan sen mukainen kun sitten se tarkensi "niin siis laahus ja se helma". Aloin miettimään, että voi raukka stressaa jo että kompuroi mun helmaan ja vastasin, että eipä tullut mitattua, että ei oo kyllä mitään tietoa. "Aijaa eikun mä meen mittaamaan mahdutko sen mekon kanssa meidän hääautoon" :D

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Meidän joulu

Ihan aluksi, iso kiitos kaikille postausehdotuksista! Niitä tuli pari blogin puolelle ja muutama Facebookissa ja nyt on hieman aiheita seuraaviin postauksiin. :) Tosin kouluhommissa alkaa deadlinet lähestymään näin joulun alla, mutta ihana taas päästä kirjoittelemaan tännekin! Kirjoittelin aikaisemmin, että voisin tehdä postausta Love me Do häämessuilta saadusta goodiebagista nyt kun tuotteet ovat päässeet kunnolla käyttöön. Olisiko videolla esittely parempi vai ihan vaan tekstin muodossa?


Mutta sitten itse otsikkoon, nimittäin joulu on täällä!! Mä oon aina rakastanut joulua, ihan lempparijuhla koko vuonna. Voiko olla parempaa kun kauniit koristeet kotona, perheen kanssa laatuaikaa, hyvää ruokaa ja juomaa, eikä kiirre minnekkään. Tämä joulu tulee olemaan hyvin erilainen kuin aikaisemmat, nimittäin 21.12 hyppään koneeseen ja joulun vietän Dubaissa. Odotan matkaa toodella paljon, koska syksy on ollut ihan hullu niin ihana ottaa viikko rennosti ja nauttia auringosta. Toivon myös, että matkalla saisi hieman häähankintoja tehtyä ja ainakin hääkengät olisi hakusessa. Mä olen aina ollut sitä vastaan, että lähdettäisiin jouluksi muualle, mutta tänä vuonna jotenkin se ei tuntunutkaan niin huonolta ajatukselta. Joulusesonki on nykyään niiin pitkä ja glögiä on saanut jo nyt juoda litrakaupalla, että ei haittaa viettää aattoa palmujen alla. Tulemme takaisin 28.12 ja olenkin järkkäämässä uudeksi vuodeksi perinteisiä kunnon uuden vuoden bileitä!

Viime viikolla laitoin hieman joulua kotiin


Tosiaan, olen lähdössä reissuun isäni ja sisarusten kanssa. Minä ja Villehän ollaan lähes joka joulu oltu eri paikoissa. :D Ihan vaan sen takia, että Villekin haluaa olla joulun sen perheen kanssa ja itse olen viettänyt joulua joka toinen vuosi äidin luona ja joka toinen vuosi isäni luona ja joskus myös äidin kanssa ollaan menty jouluksi mummolaan. Toki jos molemmat olemme sattuneet Villen kanssa olemaan Kuopiossa joulu niin tottakai silloin ollaan nähty esimerkiksi aattoiltana. Ja nyt ollaan päätetty, että tämä on viimeinen joulu tälläisellä tyylillä, koska avioparina haluan viettää myös yhteisen joulun. Mä olen perinne friikki mitä tulee jouluun ja Villelle se ei nyt ole niin justiinsa onko joulusaunaa vai ei, kunhan kinkkua löytyy. :D Tänä jouluna olenkin nimennyt sen Grinchiksi. Ens jouluna siis alkaa ihan uudet jouluperinteet ja voisihan perheitä kutsua myös esimerkiksi meille viettämään joulua.

Viikonloppuna vierailtiin Tuomaan joulumarkkinoilla

Ainiin vitsit sain todella mielenkiintoisen kutsun sähköpostiini liittyen polttareihin ja niiden järjestelyyn! Harmittaa ihan hulluna, että en pääse osallistumaan, mutta toivottavasti moni muu hääbloggari pääsee ja pääsen lukemaan tapahtumasta muiden blogeista. :)

Miten muut viettävät joulua? Mun olisi tarkoitus tänään lähteä jouluostoksille, löytyispä kaikkea kivaa! Mä oikeesti rakastan antaa lahjoja. Villen joululahjan olen jo hommannut ja pakko antaa se ennen joulua, koska oon niin malttamaton ja haluan nähdä sen reaktion kun lahjan avaa. Voin muuten kertoa, että alkaa olla aika vaikea keksiä lahjoja kun on jo kymmenen vuotta ollut yhdessä ja kymmenet synttärit, vuosipäivät ja joulut vietetty...