tiistai 12. syyskuuta 2017

HÄÄPÄIVÄN AAKKOSET

Nyt kun kuvaajalta saadut kuvat on tullut katseltua itsekseen läpi useita ja useita kertoja niin voisin alkaa pikku hiljaa ripottelemaan niitä tänne bloginkin puolelle. Haluaisin kuitenkin tietää, olisiko teillä lukijoilla jotakin toiveita, mitä ehdottomasti haluaisitte tietää meidän häistä? Tuntuu, että niihin liittyy niin paljon kaikkea, mutta toisaalta tuntuu, että kiinnostaako ketään kaikenmaailman kukka-asetelmat. :D Niimpä ajattelin kertoa häiden pääkohtia näin aakkosten muodossa.

A Aamu. Nukuin häitä edeltävän yön todella hyvin, olisikohan nukkunut jopa seitsemän tunnin unet?:D Muistan vieläkin sen kutkuttavan fiiliksen kun kello soi ja kiljahdin kaasolle "Tänääään!". Olimme tilanneet aamupalan huoneeseen, josta nautimme kaasoni kanssa rauhassa ennen kuin meikkaaja ja kampaaja sekä loput kaasot saapuivat hotellille.

B Bestmanit. Niiden tärkein rooli oli olla sulhasen henkisenä tukena ja siinä taisivat onnistua hyvin. :) Meillä kävi bestmanien rusettien kanssa pieni episodi kun olimme tilanneet itsesolmittavat rusetit ja eihän niitä sitten kukaan osannut solmia. Niimpä pojat kävivät hääaamuna keskustassa jossakin liikkeessä solmimassa rusetit, mutta eipä ne tainneet silti koko iltaa pysyä kiinni. :D


C Car eli hääauto hehe. Hääautonamme toimi tuttumme harrasteauto ja se oli niin ihana ja he olivat ihanasti koristelleet sen jopa meidän teemaväreillä. Myös shampanja odotti autossa kylmässä ja jopa kuski oli pukeutunut roolinsa mukaisesti!<3 Autostahan oli pitänyt ottaa vänkärinpaikan penkki pois, jotta mahduin siihen mekkoni kanssa ja näin mahduttiin siihen ihan hyvin. Tämä oli ehkä ainut asia mitä oikeasti jännitin etukäteen.

D Dj oli oikein hyvä valinta. Harvat coverbändit on mieleeni ja halusin, että musiikkia on heti siitä asti kun vieraat astuu juhlatilaan ja juhlat loppuu kun musiikki loppuu. Djnä meillä oli DJ Ruoto, joka hoiti hommansa hyvin ja jopa ne, jotka olivat alkuun epäilleet hieman dj:n valintaani bändin sijaan, kehuivat Ruotoa.



E Ensimmäinen aamu hääparina. Voin kertoa, että hotel Kämpissä oli ihan täydelliset puitteet tähän! Ensin kävimme vaahtokylvyssä mansikoiden ja shampanjan kera ja sillä aikaa huoneeseemme toimitettiin todella runsas aamiainen. Meillä oli myöhäinen huoneenluovutus, joten saimme ihan rauhassa fiilistellä aamulla ennen kuin siirryimme veneellä mökille, jossa juhlimme vielä sunnuntaina hieman pienemmällä porukalla.

F Mitä tähän keksii?! Farssi! Sellaiset ei meidän häät onneksi olleet. :D

G Gourmee ruoka. Haha :D Ruoka oli erittäin hyvää ja vieraat kehuivat ruokia todella paljon. Meillä oli alkuruokabuffet ja pääruoka tarjoiltiin pöytiin. Tämä systeemi toimi kyllä meidän juhlissa hyvin eikä kenenkään tarvinnut odotella pitkiä aikoja missään vaiheessa.

H Huomenlahjat. Kävin ottamassa boudoir-kuvat Villelle, vaikka alkuun mietin, että en menisi sellaisiin, mutta onneksi menin! Kuvat otti Jannamari Palo, enkä voi kuin suositella. Aivan ihana ihminen, joka saa rennon fiiliksen. Ville puolestaan antoi minulle kauan haaveilemani Hermeksen clic H-rannekorun.<3



I Isi. Saattoi minut alttarille ja sai rennon fiiliksen ennen kuin kirkon ovet avattiin meille ja nauratti mua tyhmillä vitseillään. :D Harmittaa, että olin etukäteen suunnitellut halaavani isiä ennen kuin tartun Villen kädestä kiinni, mutta siinä jännityksessä unohtui. Isi piti juhlan alussa myös todella humoristisen puheen, joka rentoutti vieraat.

J Jälkiruokana meillä oli vadelma-valkosuklaamousse kakku, joka oli ihan tajuttoman hyvää! Mua vieläkin harmittaa, että en hakenut sitä lisää.

K Kaasot. Alunperin niitä piti olla neljä, mutta lopulta niitä oli kolme. Vaikka vuoden alussa tehty päätös tiputtaa yksi kaasoista pois tuntui silloin pahalta, en ole katunut päätöstä. Uskon, että sen ansiosta pystymme vielä joskus tulevaisuudessa olemaan jälleen kavereita. Kaasoinani oli juuri ne sydän ystävät, jotka siinä kuuluivat ollakkin.<3



L Loma. Meillähän alkoi Villen kanssa kolmen viikon loma häistä ja voin kertoa, että tuli tarpeeseen. Jotkut saattavat pitää hulluna, että en pitänyt ollenkaan lomaa ennen häitä, mutta tämä järjestely sopi minulle oikein hyvin. Toimin parhaiten paineen alla ja tuolloin sitä kyllä riitti. :D

M Mummo. Mummoni on tällä hetkellä 93-vuotias ja käynyt juuri läpi rankat syöpähoidot ja oon niin kiitollinen, että hän jaksoi lentää pohjoisesta asti meidän häihin. <3 Mummo on ainut isovanhemmistani, joka on elossa. Yksi ihanimmista muistoista on häistä se kun pidin mummoa tanssilattialla kädestä kiinni ja bailasimme Tuure Kilpeläisen tahtiin. :D

N Nizza. Häistä seuraavana tiistaina lähdimme Nizzaan ihan vain rentoutumaan, teki hyvää.

O Ohjelma. Vastuu ohjelmasta oli oikeastaan kaasoilla, olimme sanoneet mitä haluaisimme ja he hoitivat toteutuksen. Ohjelmassa oli häätanssi, morsiamen ryöstö, kimpun- ja sukkanauhan heitto, puheita ja kenkäleikki. Ohjelmaa oli juuri sopivasti ja moni vieras on jälkeenpäin sanonut, että aikataulutus koko päivän jälkeen oli onnistunut eikä missään vaiheessa ollut vaivaannuttavaa odottelua.


P Pappi. Olimme toivoneet erästä tuttua pappia, mutta hän siirtyi keväällä muihin työtehtäviin, joten hän ei päässyt vihkimään meitä. Silti meille kävi hyvä tuuri ja meillä oli todella mukava pappi, jonka puhe sai vieraat nauramaan.

Q

Ravintola Saaristo eli Klippan. Hassua kuvitella, että joskus nuorempana, ennen kuin edes asuimme Helsingissä, kävelimme Villen kanssa kaivarissa ja sanoin, että jos joskus mennään naimisiin niin mennään tuolla ja osoitin Klippania. Nyt siitä hetkestä on ehkä noin viisi vuotta ja totisesti siellä meidän häät on tanssittu.<3

S Sää. Stressasin sitä etukäteen, mutta lopulta päätin, että siitä on turha murehtia kun asialle ei voi tehdä mitään. Vettä tuli ruokailun ajan, mutta sen jälkeen aurinko alkoi paistamaan kirkkaalta taivaalta. Myös aamu oli aurinkoinen, joten parempaa säätä ei olisi edes voinut toivoa. Uskomatonta, että sekä polttaripäivänä että hääpäivänä saimme nauttia auringosta.

T Tanssi. Mehän ei etukäteen harjoiteltua häätanssiamme ollenkaan, mutta oltiin kuitenkin päädytty siihen, että valssi ei ole meidän juttu. Niimpä tanssimme hitaita Anna Puun "Mestaripiirros"-biisin tahtiin ja silloin taisin tirauttaa päivän ainoat kyyneleet.

U Ulos eli juhlien päättyminen. Olimme ottaneet lisääaikaa klo 02 asti ja voin kertoa, että se oli erittäin hyvä aika lopettaa juhlat. :D Vihkiminen oli jo klo 13, joten tuohon mennessä bileet yltyivät siihen pisteeseen, että yksi vieras taisi tanssia pöydälläkin. Kourallinen vieraita lähti vielä kahden jälkeen jatkoille ja me menimme heidän kanssa samalla taksilla hotellille.


V Videokuvaaja. Emme ole vielä saaneet videota häistä, mutta olen niin onnellinen, että häät ikuistettiin myös videolle. Hääryhmissä moni harmittelee videoimisen uupumista ja itseasiassa minuakin harmittaa, että itse vihkimisestä ei ole kokonaista videota, jossa olisi kuvattuna kokonaan myös musiikkiesitys.

W, X...

Y Yöpala. Meillä oli yöpalan hotdogeja ja ne näytti maittavan vieraille hyvin. Itselläni ei ollut siinä vaiheessa vielä nälkä, mutta minusta ajatuksena kiva, että vieraiden ei tarvitse mennä suoraan grillille juhlien jälkeen.





maanantai 4. syyskuuta 2017

HÄÄBUDJETIN KOMPASTUSKIVET

Kun aloimme suunnittelemaan häitä maaliskuussa 2016 ei meillä oikeastaan ollut mitään hajua paljon häihin voisi mennä rahaa. Ihan ensimmäinen päätös häiden kannalta oli meillä juhlapaikka ja kun heillä oli vapaana ainoastaan 22.7 lauantai, aloimme sen pohjalta suunnittelemaan häitä. Suurin budjetille merkittävin tekijä onkin mielestäni juhlapaikka. Me tiesimme, että kun valitsemme ravintolahäät niin se tulee maksamaan paljon. Kuitenkin suosittelen tässä miettimään muutakin kuin rahamäärää, koska ravintohäissä säästät paljon aikaa ja vaivaa. Meillä hintaan sisältyi maisteluillallinen, jossa maistelimme viinit läpi häämenun kanssa ja valitsimme omasta mielestä parhaimmat.


Hääsuunnitteluiden alussa olin ehkä hieman liian optimistinen ja näin häiden jälkeen voin myöntää, että hääsuunnitteluiden edetessä saattoi iskeä pieniä suuruuden hulluus. :D Voisin väittää, että juuri tämän takia meidän budjetti ei pitänyt paikkansa ollenkaan, heh. Jos siis on erittäin tärkeää pysyä budjetissa, suosittelen etsimään tarpeeksi tietoa siitä, mitä mikäkin maksaa, luoda suunnitelma ja pysyä siinä. Esimerkiksi itse olin ajatellut, että häämekkoon menee ehkä tonni, noh taisi mennä reilu kaksi. Samoin sormuksen ajattelin löytyvän noin 800eurolla, no ei löytynyt. Eli pelkästään sormuksen ja mekon takia alkuperäinen budjetti ylittyi noin viidellä tonnilla. Voin sanoa, että meillä alkuperäinen budjetti oli oikeasti todella epärealistinen ottaen huomioon, että järjestimme juuri ravintolahäät 85 vieraalle. Oikeastaan pelkästään ruuat ja juomat maksoivat sen verran, mitä olin ajatellut alunperin, että koko häät tulevat maksamaan. :D



Tarkka visio siitä, millaiset häät haluaa, auttaa pysymään suunnitelmissa. Suosittelenkin, että ennen kuin liittyy mihinkään hääryhmiin, kannattaa miettiä selkeät raamit omille häille. Kaikki ryhmät pursuilevat vaikka minkälaisia suunnitelmia ja ideoita ja jos itsellä on omat suunnitelmat ihan hakusessa niin helposti haluaa toteuttaa niistä kaiken. Esimerkiksi me heti alkuun päätimme, että koska juhlapaikka on niin upea muutenkin niin pidämme koristelut varsin simppeleiLopnä. Minusta esimerkiksi on rahan ja kukkien tuhlausta panostaa niihin tuhansia euroja, jotka ovat vain yhden päivän. Palaan erillisessä postauksessa kattaukseen myöhemmin ;)


Lopulta me emme määritelleet edes mitään budjettia. Lisäksi budjetin laskemiseen on niin monta eri tapaa kuin häitäkin. Esimerkiksi jos nyt laskisin kaiken, mitä häitä varten on tullut ostettua, olisi summa varmaan aika järkyttävä. Ostan kuitenkin muutenkin kenkiä, laukkuja, alusvaatteita yms., että en katsoisi niiden kuuluvan hääbudjettiin.

Kaikesta huolimatta, tärkeintä suunnittelussa on nauttia siitä ajasta. Oli budjetti mikä tahansa tai ei ollenkaan, ei kannata tuhlata energiaa rahasta stressaamiseen vaan nauttia ja suunnitella häitä omien resurssien mukaan. Mä niiin odotan, että joku ystävistä menisi naimisin niin pääsisin taas hääsuunnittelun makuun. :D Aika kultaa muistot, näinkin pian!

Saimme perjantaina valokuvaajaltamme kuvat, enkä malta odottaa, että pääsen jakamaan niitä täälläkin! Paljon kirjoitella häistä nyt kun sain niistä kunnolla kuvamateriaalia.

*Kaikki postauksen kuvat by Jarno Salmivalli

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Onnistuneiden häiden salaisuus

Ajattelin nyt listata hieman asioita, joilla koen olevan merkitystä onnistuneiden juhlien järjestämiseen. Ensinnäkin muistakaa pitää mielessä suunnitteluiden alusta alkaen se, että se on teidän päivä. Me saimme kuulla useita kommentteja juuri siitä, kuinka häät olivat meidän näköiset. Niimpä jos pompomit tuntuu omasta mielestä tyhmiltä, älä laita niitä sen takia, koska muillakin on. Olen todella tyytyväinen, että me pidimme päämme tiettyjen asioiden kanssa, kuten esimerkiksi siitä, että pidämme lapsettomat häät. Häissä oli yksi lapsi ja hän lähtikin sieltä ajoissa pois, kuten kutsussa oli toivottu. Tehkää siis juuri niin kuin itse haluatte niin hääpäivästä tulee varmasti onnistunut.




Mihin sitten kannattaa panostaa? Aloinkin alunperin miettimään mistä pihistää, mutta sanoisin, että panostakaa kaikkeen siihen, mitä juhliin haluatte. Jos haluatte bändin, valitkaa kunnollinen. Itse olen vähän sellainen "go big or go home"-tyyppinen ihminen eli en halua mitään sinnepäin olevaa vaan mieluummin jätän sen sitten kokonaan pois. Tämä todistettiin myös hääpaikalla kun photoboothin taustakangasta ei olisi saatu nätisti kiinnitettyä seinään niin sanoin, että otetaampa se kokonaan pois. :D Onneksi olin varautunut siihen ja taustasta saatiin kivan näköinen silti.

Meidän häät onnistui minun mielestäni sen ansiosta, että panostettiin kaikkiin suuriin linjoihin. Hääpaikka oli sellainen, josta olin aina haaveillut. Tiesin, että sieltä saa laadukkaat viinit ja ruuat, jotka ovat meillä tärkeä osa juhlaa. Panostimme molemmat myös hääpäivän asuihimme ja siksi niissä viihtyikin helposti pikkutunneille asti. Koristeet eivät olleet itselle niin tärkeä juttu, mutta mielestämme juhlapaikka oli todella tyylikäs ja juuri meidän näköinen, hienostuneen simppeli. Tietyt haasteet koristeluun toi myös se, että juhlapaikalle pääsi kahta tuntia ennen juhlien alkua, mutta kaikki tarvittavat saatiin kuitenkin paikoilleen tässä ajassa.



Toistan taas itseäni, mutta tehkää juuri teidän näköiset häät. Osalle se tarkoittaa paljon Kiinasta tilattuja koristeita, osalle luonnonkukkia ja toiselle siviilivihkimistä. Some pursuaa täynnä mielipiteitä siitä, mitä häissä pitää tehdä ja mitä ei, onko sallittua kaivaa sukkanauhaa hameen alta, onko se karkkibuffa nyt in vai out vai pitäiskö siirtyä jo kakkubuffettiin. Voisin väittää, että meidän häistä tuli täydelliset vain ja ainoastaan sen takia, että tehtiin niistä juuri sellaiset kuin itse haluttiin.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

ME OLLAAN NAIMISISSA!

Tuore vaimo täällä hei! Tosiaan eilen tuli viikko täyteen vaimoelämää. Lähdettiin heti häiden jälkeen tiistaina Nizzaan ja tultiin viime yönä takaisin kotiin ja vihdoin pääsin häiden jälkeen koneen ääreen. En voi sanoa muuta kuin, että meidän päivä oli T Ä Y D E L L I N E N. En vieläkään voi uskoa, miten kaikki sujui niin hyvin? Ainut stressitekijä oli kun pääsimme kuvauksista ennen vieraita juhlapaikalle niin paikkakortteja ei näkynyt missään. Ne oli unohtunut autoon, joten eikun lautalla takas rantaan ja sillä aikaa otimme vieraat vastaan, ohjasimme heidät teranssille, jossa nostimme onnittelumaljat ja sillä aikaa tarjoilijat olikin kerennyt jo laittamaan paikkakortit paikoilleen. Ehkä ensimmäiset vieraat tiesivät tästä sekoilusta, mutta muut luulivat, että teranssihengailu oli suunniteltua. :D

Näissä fiiliksissä heräiltiin lauantaiaamuna

Taksissa viime hetket neitinä

 Olin aikoja sitten päättänyt, että perjantai-illan pyhitän rentoutumiselle ja se oli kyllä hyvä päätös. Kaikki häähommat oli osaltani tehty perjantaina neljään mennessä, jolloin kirjauduimme kaasoni kanssa hotel Kämpiin. Loungen skumppien jälkeen pikkushoppailut ja syömään hyvin. Oli kyllä ihan täydellistä! Nukuin pe-la yön todella hyvin ja aamulla oli super hyvä ja jännittynt fiilis. Kun oltiin matkalla kirkkoon, taksissa meinasivat tunteet nousta pintaan ja morsiushuoneessa meinasi jo kyyneleet nousta, mutta sain itseni koottua hyvin enkä tainnut itseasiassa tirauttaa kovin montaa kyyneltä päivän aikana. Naurua kyllä oli sitäkin enemmän!



Saimme todella paljon vierailta kehuja häistä ja olemme kyllä itsekkin todella tyytyväisiä. En oikeastaan keksi mitään, mitä olisi voinut tehdä toisin. Ruoka oli hyvää, paikka oli ihana, valokuvaajat sekä DJ olivat todella ammattimaisia. Kaikki mitä stressasin etukäteen, sujui paremmin kuin hyvin. Vaikka mekkoni oli iso, en kaivannut kakkosmekkoa vaan hyvin jaksoin olla häämekolla koko illan. Hääautoonkin mahduin todella hyvin, vaikka autossa ei ollut edes virallista takapenkkiä!:D Innolla odotellaan kuvia valokuvaajalta, lisäilen niitä tännekkin, mutta nyt pakko laittaa muutama kännykkäkuva. Selailen niitä itse päivittäin ja muistelen meidän ihanaa päivää.



Ainiin! Pakko kertoa tänne hauska juttu. :D Mähän olen panikoinut sukunimen muutosta koko tämän hääsuunnittelu ajan. Vihkikeskustelussa sovittiin papin kanssa, että otan Villen sukunimen, mutta silti minulla oli asiasta epävarma olo. Pohdin asiaa vaikka kenen kanssa ja perjantai-iltana kun olimme kaasoni kanssa syömässä, stressasin asiaa hänelle ja kaasoni totesi, että entäs kuitenkin se yhdistelmä nimi. Siinä tilanteessa se tuntui ihan täydelliseltä! Saisin mieheni sukunimen, mutta identiteettikriisiä ei tulisi kun säilyttäisin myös omani. Soitto ensin Villelle, sitten isältä mielipide ja eikun viestiä papille puoli kymmenentä illalla, että pikku muutos suunnitelmiin. :D Niimpä minusta tuli Väisänen-Kaislasuo ja olen tähän ratkaisuun todella tyytyväinen. Vaikka alunperin olin sitä mieltä, että yhdistelmä ei tule kuulonkaan, mutta niin se mieli muuttuu ja tässä sitä ollaan.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

HÄÄVIIKKO ON TÄÄLLÄ!

Voin kertoa, että alkaa olemaan jo aika huonosti nukuttuja öitä takana. Illalla kaikki asiat pyörii päässä, mitä pitäisi vielä muistaa ja aamulla ei malta nukkua kun hommaa on sen verran. Saatiin kyllä silti väsymyksestä huolimatta todella hyvin hommia eteenpäin viikonlopun aikana, olen ylpeä meistä! Ihana kun äitini, sekä kummi miehensä kanssa tuli mökille myös ja he laittavat sen sunnuntaita varten juhlakuntoon niin siitä ei tarvitse itse stressata.

Viikonloppuna saatiin tehtyä paikkakortit, meidän pöydän koristeet sekä maalattua pullot kukkia varten. Lisäksi tehtiin pöytäkartta-taulu, mutta siitä uupuu tekstit. Tällä viikolla pitäisi siis tehdä se loppuun, pussittaa loput riisit ja taitella nenäliinat loppuun, mutta sitten alkaisi olla hommat kasassa. Hurjaa!



Mulle meinasi iskeä stressi meidän pöydän koristelussa. En halunnut niitä "Mr.&Mrs." kylttejä, koska meillä ei ole juhlapaikalla muutakaan englanninkielistä ja niitä tuntuu nykyään olevan jokaisessa hääparin pöydässä. Keksittiin sitten siitä laittaa ihan vain "M&V", ostettiin Sinellistä pahviset kirjaimet ja maalattiin ne kultaiseksi ja niistä tulikin yllättävän kivat!

Viimeiset koristeet tilasin Juhla Centeristä enkä voi kuin kehua. Tilasin ne viikko sitten sunnuntaina ja ne olivat jo tiistaina postissa kun kirjoitin viestin, että niillä on hitusen kiire. Loistavaa palvelua! Kaasoni ovat olleet jo useissa häissä tänä kesänä ja olenkin aina kysellyt onko tullut esille jotakin, mikä toimii ja mikä ei. Yksi kaasoni osasi vinkata, että joku kilisevä kello olisi hyvä, koska monella jäi ohjelmanumeroita ohi kun ei tiennyt sellaisten tapahtuvan. Helposti myös kaasojen kutsuhuudot sekottuvat muuhun puheensorinaan, joten tilattiin nyt seremoniakello, jota voi kilistellä pitkin teransseja kun jotakin tapahtuu.

Eilen vihdoin testattiin mahdunko vannehameen kanssa hääautoomme ja onnekseni mahduin :D 


Ihan uskomatonta, että viikon päästä tähän aikaan minä olen rouva Kaislasuo. Ainakin hyvin todennäköisesti, vaikka vieläkin meinaan tarttua puhelimeen ja soittaa papille, että eipäs vaihdetakkaan sitä sukunimeä. :D

Voi olla, että loppuviikoksi blogi hiljenee ja ensi viikko menee Ranskan auringon alla. Aurinkoa piti alunperin näkyä myös hääpäivän ennusteissa, mutta nyt se lupaa vettä. Pitäkää siis kaikki sormet ja varpaat ristissä, että lauantaina olisi kaunis kesäpäivä. Eikä sillä säälläkään niin väliä oo, me saadaan Villen kanssa toisemme satoi tai paistoi. <3

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Viimeiset hetket neitinä

Jaiiks! Tänään sitä voikin sanoa, että ensi viikolla on meidän hääpäivä. Ihan hullua, mihin tämä aika on oikein mennyt? Nyt alkaa pikku hiljaa jännittämään, sellainen kutkuttava olo. Stressiä ei tällä hetkellä kauheasti ole  vaan olen yllättävän lungin asenteen löytänyt. Jos jotakin jää hääpaikalta uupumaan niin sitä ei tiedä muut kuin minä (ja kaasot). :D Tällä hetkellä sääennusteet ovat myös aika lupaavat, nyt vain pidetään peukkuja, että ne ei muuttuisi siitä mihinkään!

Polttareissani ei ollut morsiussaunaa, mutta ihana pikkusisko kaasoni järjesti sellaisen minulle viime perjantaina


Viime aikoina blogi on ollut aika hiljainen, koska noh, hommaa on ollut ja on edelleen. Me jäädään Villen kanssa lomalle vasta häiden jälkeen, joten nämä viimeiset hääjärjestelyt yhdistettynä täyteen työviikkoon niin ei paljon illalla tarvitse muuta tehdä kuin kaatua suihkun jälkeen sänkyyn. Treenit jää varmaan tältä viikolta kokonaan tekemättä, koska pakko tinkiä jostakin. Viime viikon menin pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja ystäväni totesi, että ehkä kannattaisi kuitenkin pari päivää pitää vapaata ennen häitä. Ei ollenkaan huono idea ja varmaan ainakin ensi viikon perjantain olen vapaalla.

Villen asukin on nyt muuten valmis, mutta toinen kauluspaita pitää vielä hommata

Kävimme eilen kuuntelemassa kuulutukset ja samalla pidimme vihkikeskustelun papin kanssa. Itse jännitän eniten juuri kirkko-osuutta, lähinnä alttarille kävelyä, mutta pappi onneksi sanoi, että meidän ei tarvitse muistaa muuta kun saapua paikalle, hän huolehtii loput. :D Saatiin valittua virsi, päätettyä kuka tekee mitäkin ja nyt vain toivotaan, että myös papin puheesta tulee hyvä. Ainakin keskustelussa oli ihanan rento tunnelma, jospa hän sai jotakin irti meidän jännityshöpinöistä. :D

Tämä viikko on myös täynnä ohjelmaa, nimittäin tänään katsomme ystäväni kanssa koristeet läpi. Hän menee silloin koristelemaan juhlapaikkaa kun me olemme kirkossa. Tätä ennen menen ensimmäistä kertaa ultraääni-ihonpuhdistukseen ja toivon, että se ei nosta kauheasti näppylöitä naamaan. Sen lisäksi tällä viikolla on kampaajaa ja ripsihuoltoa, ensi viikolla sitten kynnet ja suihkurusketus. Myös valokuvaajan tapaaminen, juhlapaikalla kokous hovimestarin kanssa ja kirkkoharjoitukset mahtuvat vielä näihin viimeisiin päiviin. Ensi viikonloppu menee viimeisten koristeiden tekemisessä, mutta sitten pitäisi ollakkin kaikki kunnossa.

Nämä ovat tulossa sikareiden viereen, vielä sikarit vain uupuvat..

Viime viikolla hain mekon Fitting Roomista ja se on kyllä ihan täydellinen. Tosin en ole vieläkään löytänyt kakkosmekkoa sen varalle, että mekko alkaa painamaan ikävästi, mutta yksi paketti on vielä Asokselta tulematta. Haluaisin kakkosmekon olevan rento, mutta juhlallinen. Kuitenkin olisi kiva, että sille olisi myöhemminkin käyttöä jos sitä ei hääpäivänä tulekkaan käytettyä niin se ei saisi olla liian juhlallinen. Todella helppoa. :D

Tällä hetkellä odotetaan kyllä lomaakin erittäin paljon. En muista olenko tänne maininnut, mutta lähdetään Nizzaan häistä seuraavana viikonloppuna. Lisäksi lomasuunnitelmissa on ainakin veneilyä Hankoon ja ajattelimme kerrankin myös nauttia kesäisestä Helsingistä ja keksiä täällä tekemistä kun aina tulee lomalla vain lähdettyä reissuun.

Pian pääsen käyttämään tätä ihan luvan kanssa!<3

Nyt on kyllä perhosia vatsassa, mutta tietyllä tapaa ihanan levollinen mieli. En malta odottaa hääaamua kun avataan skumppa lempparityttöjen kanssa ja edessä on yksi elämäni hienoimmista päivistä. <3

maanantai 12. kesäkuuta 2017

POLTTARIIT!

Aivan huikea viikonloppu takana, jota on edes vaikea pukea sanoiksi. Oon niin otettu siitä, miten paljon kaasot ja koko polttariporukka oli nähnyt vaivaa polttareideni eteen. Pakahdun onnesta kun mietin miten upeita ihmisiä ympärillä on ja näiden ihanien ihmisten edessä saan reilun kuukauden päästä sanoa tahdon maailman parhaalle miehelle. <3

Kaasojen kesken kylpylässä

Olin sopinut kaasoni kanssa, että mennään perjantaina ostamaan hänelle uusi laukku Stockmannilta. Mulla oli koko päivän sellainen tunne, että tänään alkaa polttarit, mutta kun kaasoni tuli kassien kanssa ja sanoi, että hänen on ehdittävä klo 18 lähtevään Kuopion bussiin niin ajattelin, että polttarit ovatkin vasta ensi viikonloppuna. Mulle ei siis kerrottu etukäteen milloin polttarit on, mutta olin laskeskellut, että vain nämä kaksi viikonloppua on mahdollisia. :D
Juuri kun oltiin lähdössä Stokkalta pois niin tuli kuulutus "Mari Väisänen tulisitko neuvontaan kiitos". Havahduin ja mietin vaan, että ompas outoo, että täällä on joku täysnimi kaima. Kaasoni Kaisa sanoi, että mennään sinne jos sulla kuitenkin on kortti tippunut. Mietin, että no samapa se on käydä tarkistamassa ja siellähän oli vastassa kaksi muuta kaasoa. :D Siitä lähdettiin nopeasti hakemaan minulle tavaroita kotia ja suunnattiin Långviikkiin. Perjantai oli todella rauhallinen, höpöteltiin kaikkea, nautittiin viiniä terassilla ja lopulta mentiin mahat täynnä nukkumaan ihan hyvissä ajoin.


Lauantaina heräiltiin seitsemän jälkeen ja lähdettiin aamu-uinnille. Hetken aikaa lilluttiin poreissa, kunnes suunnattiin aamupalalle. Säiden kanssa kävi kyllä todella hyvä tuuri ja ulkona syödessä tuli ihan kuuma. Kun oltiin saatu aamupala syötyä suuntasimme takas Helsinkiin. Kalasatamassa meitä odotti loppu polttariporukka ja menimme ilmajooga-tunnille. Se oli kyllä todella kivaa ja rentouttavaa! Tunnin jälkeen pikalaittautuminen, jonka jälkeen menimme nauttimaan lounas sushit. Sen jälkeen lähdimme nauttimaan auringosta Esplanadille, jonne ilmestyi Glitternisti tekemään kaikille ihanat glitter- kuviot kasvoihin. Juotiin skumppaa ja höpöteltiin. Tytöt olivat jokainen valinneet yhden kappaleen ja minun piti arvata kuka kyseisen kappaleen on valinnut ja kertoa hänestä hieman muille. Tykkäsin tosi paljon tästä, juuri sellaista rentoa yhdessä olemista, mitä polttareilta toivoinkin. :)

Kun oltiin kävelemässä autolle, monta kymmentä japanilaista turistia hyökkäsi ja halusi yhteiskuvan meidän kanssa :D  Hauska tilanne. 

Puistohengailun jälkeen auto startattiin jälleen ja suuntana oli Malmin lentokenttä. En tiiä miksi olin aavistellut, mutta olin miettinyt sitä, että minut varmaan laitetaan polttareissa hyppäämään laskuvarjohyppy. Ja niinhän siinä kävi!! Tandemhyppy tuli hypättyä polttareiden päätteeksi ja oli kyllä ihan hurja kokemus. Olen siitä aina haaveillut, mutta en tiedä olisinko ikinä sitä kuitenkaan tehnyt ilman tuollaista painostusta. :D Hypyn jälkeen ns. virallinen ohjelma loppui ja menimme meidän mökille, kilisteltiin vielä laiturilla ja sain To Do-tehtävälistan, mitä pitäisi illan aikana suorittaa. Paljuiltiin, juotiin viiniä, syötiin herkkuja ja illan hämärtyessä osa meni nukkumaan ja osa jatkoi Skohaniin. Siellä tanssittiin pilkkuun asti ja kappas törmäsin Villeen siellä. :D Ville tuli myös mökille sitten yöksi ja olikin ihana herätä ja paljuilla seuraavana päivänä yhdessä.


Tämmöisen  viikonlopun jälkeen voin sanoa, että väsy painaa ja pientä maanantaimasennusta on ilmassa, varsinkin kuin vettä sataa ja sää on niin harmaa kun olla ja voi. Viikonloppu oli yksi elämäni parhaimmista ja oon vaan niin super kiitollinen tytöille kaikesta.<3 Pus!

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Ai mikä stressi?

Tällä viikollahan se sitten iski. Minä kun ajattelin, että näin ei pääse käymään, mutta kyllä vain, häästressi on täällä. Viime viikolla oli tosiaan kutkuttavat fiilikset, että the päivään enää alle kaksi kuukautta ja nyt maanantaina vasta heräsin siihen, että vain ALLE KAKSI kuukautta. Olen jo pidempään ajatellut, että meillä on hyvin homma hanskasssa eikä tässä kerkeä mitään paniikkia iskemään, mutta tässä sitä nyt ollaan. Meillä on siis tekemättä/hankkimatta:

- Villen puku. Olen puhunut tästä lähes viikottain, mutta Villellä ei taida olla mikään kiire. Meidän hastag olisi voinutkin ilmeisesti olla #boksereissaalttarille. Kengät voisi olla hääpäivänä myös plussaa.

- Groomaus. Haluaisin varata Villellekin pienen hemmotteluhetken hääpäivän aamuun, että joku ammattilainen laittaisi hänen hiukset ja kevyen kuvausmeikin. En kuitenkaan ole vielä löytänyt tähän sopivaa paikkaa, onko kellään vinkata? Hiustenlaitto onnistuu monesta paikasta, mutta kevyt kuvausmeikki tuntuu olevan kiven alla.

- Mun sormus pitäisi käydä pienennyttämässä. En raaskinut jättää sitä silloin Tampereella ja postiin en luota niin menen pienennyttämään sen Malmin korupajalle. Heti kun saan vain aikaseksi, eli ihan kohta. :D

- Häätanssi. Joo, meillä ei siis vielä tietoa koko biisistä saati miten tanssitaan. Se varmaan selviää sitten hääpäivänä.

- Musiikista puheenollen ei olla päätetty häämarsseja kirkkoon. Olen myös miettinyt, että milloinkahan tieto meidän papista tulee. Se pappi, joka oltaisiin haluttu, siirtyy muihin tehtäviin ja nyt ei ole mitään hajua kuka meille tulee.

-Esteettömystodistus. Siellä se lepää mun työpöydällä vailla Villen allekirjoitusta. Haluan viedä sen itse kirkkoherranvirastoon kun luin, että netissä tehdyssä on ihmisillä ollut ongelmaa.

- Hääkukat. Joo tuota sähköpostia olen floristille laittanut, mutta aika hitaasti tuntuvat vastaavan. Jos ei ala kuulua niin pitää mennä sitten paikan päälle.

- Hääauto. Se on ihana sekä ihanan pieni. Kuski ja Ville on sitä mieltä, että kaikki mahdutaan autoon, mutta mulla ei ole kovin varma fiilis siitä. Pitää mennä vannehameen kanssa vielä testaamaan, mutta tällä hetkellä mun mekko vannehameineen on fittingroomilla, joten tämä jää kesäkuun lopulle.

- Ohjelma ja aikataulu. Jotenkin tämä tuntuu niin hankalalta joten oon yrittänyt vältellä sitä viimeiseen asti.. Kuitenkin hovimestari haluaa tavata kesäkuun puolella ja silloin se on oltava, jotta ravintolakin on kartalla mitä tapahtuu missä milloinkin.

- Istumajärjestys. Tämän tekeminen olisi pian edessä, kunhan ilmottautuminen on päättynyt. Huomenna on viimeinen päivä ja vielä ilmoittautumisia puuttuu reilu kolmannes. Mä en millään haluaisi alkaa soittelemaan ihmisten perään, mutta pakko kai se on jos ei muukaan auta.

- Kattaus. Sen suunnittelu on vielä ollut puutteellista ja mieleisiä paikkamerkkejä ei olla vielä keksitty. Mun haaveissa olisi simpukat, joiden ulkokuori maalattaisiin kultaiseksi ja sisäpuolelle nimi, mutta ne on aika tyyriitä..

- Budjetti. Okei meillähän ei oikeastaan ole ollut edes mitään suunniteltua. Siinä vaiheessa kun ylitettiin 15 000€ niin lopetin sen miettimisen. Mutta mitä lähemmäksi häitä mennään niin sitä enemmän rahanmeno on alkanut kauhistuttamaan. Ehkä se johtuu siitä, että tässä vaiheessa alkaa tulemaan sellaisia pieniä kuluja, joita ei ole alkuun edes osannut ajatella. Nyt kuitenkin koko ajan mietin rahankäyttöä, joka on vaikeuttanut esimerkiksi koristeluiden suunnittelua.

Että sellasta. Sanokaa nyt joku, että en ole ainut stressaava ja hommiin hukkuva morsian?

torstai 25. toukokuuta 2017

Vierailu juhlapaikalla

Eilistä oli odotettu pitkään ja hartaasti, nimittäin pääsimme vihdoin käymään juhlapaikallamme. Ravintola Saaristohan on talvet kiinni ja taisi avata ovet tuossa 16.5 ja eilen me vihdoin Villen ja isäni kanssa pääsimme maistelemaan ruokia ja valitsemaan viinit. Tämä kuului juhlapaikan vuokraan ja meillä oli kyllä todella onnistunut ilta.



Paikkahan on meille entuudestaan tuttu, sillä isäni piti siellä viiskymppiset viisi vuotta sitten ja sen jälkeen olemmekin tainneet käydä joka syksy siellä pitämässä rapujuhlat. Siksi osasin luottaa, että paikassa on hyvät ruuat ja juomat eikä tullut mitään stressiä siitä, että koeruokailu oli vasta nyt vajaa kaksi kuukautta ennen hääpäivää. Mutta voi vitsit, se paikka on niiin ihana!<3 Jotenkin vielä ihanampi kuin muistelin. Oli aika kutkuttava tunne miettiä, että tuolla sitä vajaan kahden kuukauden päästä tanssitaan meidän häitä.

Nämä maisemat!<3 Ei paljon koristeita tarvitse kun ympäristö on kuin taulu.

Ruuat ja juomat olivat todella hyviä. Maistelimme kolmea erilaista skumppaa, neljää valkoviiniä ja kolmea punaviiniä. Näiden lisäksi piti valita kahvin kanssa tulevat avecit sekä snapsit. Voin paljastaa, että tämä juomamäärä tuntuu nyt olotilassa.. :D Parasta tässä on vielä se, että muutaman tunnin päästä lähden siskoni kanssa hakemaan Tallinnan laivalta lauantain 25v synttäreitäni varten juhlajuomat. On kyllä yhtä juhlaa koko ajan, nimittäin ensi viikolla on siskoni valmistujaisetkin. Lisäksi ounastelen, että polttaritkin ovat ihan kulman takana, jaiks! Ne on alkanut jotenkin jännittämään mua ihan hirveästi, mutta hyvällä tavalla. Lisäksi jotenkin odotan sitä, että saan itse vain olla, koska olen aina se joka suunnittelee ja järjestää kaiken maailman juhlia.

Annokset olivat kauniita ja isoja eli taattu ähky :D

Jäimme vielä miettimään punaviiniä, molemmat näistä olivat hyviä.

Vierailu aiheutti sen, että ei kyllä millään malttaisi odottaa häitä. Vielä olisi aika paljon tehtävää, mutta kauheaa stressiä ei ole vielä tullut. Villeltä puuttuu vielä puku ja kengät, kukat on tilaamatta, sormus pitäisi pienentää, paikkakortit uupuu ja istumajärjestys on tekemättä. Ja kaikkea muuta pientä.. :D Mutta pikkuhiljaa. Viikonloppuna saan taas yhden homman to do-listalta pois, kun suuntaan koemeikkiin. Ajattelin, että synttärijuhlat, jotka sisältävät ulkona olemista ja paljuilua on hyvä testi meikille ja sen pysyvyydelle. Meikkaajani on myös kampaaja ja synttäreiden kunniaksi pyysin häntä laittamaan myös hiukseni. Ihana pieni hemmotteluhetki siis luvassa! 

tiistai 9. toukokuuta 2017

Meidän hääkutsut

Noniin, nyt kun vihdoin ja viimein viimeisetkin vieraat ovat toivon mukaan saaneet kutsut niin voisin esitellä niitä täällä bloginkin puolella. Lähetimme kutsut pääsiäisviikolla, mutta yksi vieraista kertoi vappuna,että kutsu ei ollut vieläkään saapunut, vaikka hänkin asuu Helsingissä.. Hieman siis kauhistuttaa, ovatko kaikki kutsut menneet perille, mutta ei auta kuin soitella ihmisiä läpi jos ilmoittautumisia ei ala kuulumaan. Kutsuimme siis reilu sata vierasta (ehkä 110?) ja 20 henkilöä on nyt ilmoittautunut. Toivon todella, että vierasmäärä nousee siitä tai jää juhlapaikka suhteellisen tyhjäksi. :D

Tämä on ainut "hääkrääsä" mihin olen ns.sortunut tähän mennessä, mutta eihän tätä nyt voinut vastustaa! 

Heti häiden suunnitteluiden alkumetreiltä asti oli selvää, että en ala näpertämään kutsuja itse. En ole yhtään askartelutyyppiä, enkä oikeasti ole vieläkään törmännyt kovin moneen itse askarreltuun kutsuun, joka olisi ollut mieleeni. Kaikkien hermoja säästäen päätettiin siis tilata kutsut valmiina ja päädyimme tilaamaan ne Calligraphenin nettikaupasta, enkä voi kuin suositella! Kutsujen tilaaminen oli todella helppoa, asiakaspalvelusta vastattiin nopeasti aina kun kysyttävää tuli ja aina sai näytteitä kun niitä pyysi. Tilasin ensin korttipohjasta näytteen sekä muutamasta satiininauhasta ja myöhemmin myös esivedoksen kun teksti oli päätetty, jotta sitä pystyi hieman vielä muokkaamaan lisää. Halusimme meidän nimet kultaisella folioinnilla, joka toi kutsuille hieman lisää hintaa, mutta olemme todella tyytyväisiä ja mielestäni foliointi teki kutsusta vielä hivenen tyylikkäämmät.



Kutsun lisäksi laitoimme kirjekuoressa mukaan infokirjeen, jonka ihan vain töissä tulostin vanilijan väriselle A4-paperille. Olisin halunnut helmiäispaperia, mutta lopulta kutsujen lähettämisen kanssa meinasi tulla hieman kiire enkä löytänyt siihen hätään helmiäispaperia, joten näillä mentiin. Jonkun verran palautetta kutsuista on tullut ja infokirje on saanut kiitosta, ei kuulemma jää enää kysyttävää kun sen on lukaissut läpi. :D Yksi vieras vitsailikin, että ottaa sen povariin häihin mukaan ja jos tulee tietämätön olo niin lukaisee uusiksi infon läpi niin tietää heti, mitä pitää tehdä...

Hääinfomme sisälsi:
- Tiedon siitä, että juhlapaikka on ravintola, jossa on A-oikeudet. Lisäksi laitoimme tiedoksi, että tarjoamme ruokaviinit ja baari on koko illan omakustanteisesti auki.
- Tietoa kuljetuksista. Kirkon jälkeen vieraille on yhteiskuljetus, jonka takia toivoimme heidän saapuvan kirkkoon julkisilla, ettei autojen kanssa tulisi ongelmaa.
- Lahjatoiveet. Laitoimme infoon tilitiedot häämatka-avustusta varten sekä myös linkin Stockmannin lahjapalveluun, josta löytyy pieni lista heille, jotka haluavat muistaa jollakin konkreettisella tavaralla.
- Majoitusapua. Emme alkaneet tekemään kiintiövarauksia, koska nykypäivänä netistä saa parempia hotellitarjouksia, mutta mainitsimme infossa, että autamme mielellämme majoituspaikan etsimisessä ja varaamisessa.
- Maininta siitä,että häitä olisi tarkoitus klo 19 jälkeen juhlia aikuisten kesken. Lisättiin tähän kohtaan vielä, että kutsu koskee vain kuoressa mainittuja henkilöitä, koska ei-toivotut avecit on ihan no no. (Tämä jäi mietityttämään, että kun emme maininneet lapsien nimiä kutsussa, koska toivoimme ensisijaisesti, että niitä ei tulisi, mutta onko kutsu nyt vähän ristiriitainen kun lapsien poisaika on kuitenkin mainittu?)



Niin ihanaa kun kutsut on nyt saatu lähetettyä, jännitin jotenkin sitä ihan hirveästi. Teki jotenkin häistä paljon konkreettisempaa. Ihana on ollut myös kun osa on ihan soittanut ja kiittänyt kauniista kutsusta. :)


Pahoittelut muuten huonosta kuvanlaadusta, en tiedä mitä niille tapahtui ja uusia en tähän hätään saa..

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kaksipäiväiset häät

Ihan alkuun, pahoittelut pienestä blogihiljaisuudesta. Olen vähän semmoinen ihminen, että rohmuan itselleni projekteja toistensa perään ja tällä hetkellä yritän saada suoritettua opintoja etänä, teen silti joka päivä töitä, yritän suunnitella häitä ja sitten vielä olisi mökin kunnostusprojekti. 

En tiedä olenko tänne aikaisemmin kertonut, että isäni osti viime marraskuussa villan Espoon Suvisaaristossa ja nyt olemme viime viikot puuhastelleet siellä. Sisällä tehdään pientä pintaremonttia ja saunan yhteyteen on rakentumassa teranssi paljuineen. Täällä olisikin tarkoitus viettää sunnuntai häiden jälkeen.

Tältä sisällä näyttää juuri nyt...

Olen tänne aikaisemminkin kertonut, että häitä olisi tarkoitus juhlia kaksi päivää ja nyt kun tämmöinen paikka löytyy omasta takaa niin ei tarvinnut miettiä, missä sunnuntai vietetään. Tarkoitus olisi veneillä kaupungista sunnuntai aamupäivällä tänne Espooseen ja täällä grillailla, saunoa ja viettää aikaa hieman pienemmällä porukalla kun varsinaisena hääpäivänä. Se on nimittäin fakta, että kaikkien vieraiden kanssa ei ehdi päivän aikana kauheasti seurustelemaan. Lisäksi en halua ostaa kaasoille mitään turhaa krääsää vaan sunnuntain olisi tarkoitus toimia heillekin hemmottelupäivänä, jolloin kenenkään ei tarvitse stressata mistään. Harkinnassa on vielä, tilaisimmeko kokin tai esimerkiksi kokonaisen sian grillattuna, mutta se selviää lähempänä. 

Hieman pään vaivaa aiheutti se, että ketä sunnuntaille kutsutaan. Selvää oli, että perheet, kaasot ja bestmanit. Aloin kuitenkin miettimään, että jos kaukaa olevia sukulaisia jää vielä pidemmäksikin aikaa Helsinkiin niin tottakai hekin ovat tervetulleita. Ajattelimme toimia niin, että jos sukulaisten kanssa tulee esimerkiksi lauantaina puheeksi, että he ovat jäämässä Helsinkiin niin sitten kutsumme heidät siinä tilanteessa. Lisäksi ajattelin kutsua muutaman ystävän, jotka eivät kuitenkaan ole kaasoina, mutta joiden kanssa haluaisin viettää myös sunnuntain. 

Minusta on ihana ajatus, että lauantai-sunnuntai yönä kun kaadutaan hotellin sänkyyn ei tarvitse miettiä, että juhlat on nyt juhlittu vaan juhlaa on myös seuraava päivä. :) 

Onko muilla morsiamilla suunnitelmia häistä seuraavalle päivälle?

tiistai 4. huhtikuuta 2017

OUR WEDDING RINGS

Viime perjantaita oli odotettu pitkään ja hartaasti, nimittäin suuntasimme Tampereelle hakemaan valmiit sormuksemme. Sain kuvan jo keskiviikkona omastani ja olin kyllä todella helpottunut, koska jännitin ihan hirveästi millainen sormuksesta tulee. Teetimme molemmat sormukset kultasepät Andreasenilla ja kävimme tilaamassa ne helmikuun puolella. Pelotti, että jos en olekkaan selittänyt tarpeeksi selvästi mitä haluan ja näin jopa painajaisia, että sormus olisi kamala. :D

Ja siis oikeesti, mun sydän pamppailee vieläkin kun katon tuota sormusta! En olisi ikinä voinut kuvitella, että saisin kantaa noin upeaa sormusta. Ollaan molemmat todella tyytyväisiä sekä minun, että Villen sormuksiin ja en voi kuin suositella Andreasin kultaseppiä. Hinnat ovat myös todella kilpailukykyiset ja minusta on ihana ajatus, että sormukset on uniikit. :) 

Kaiverrukset tuottivat hieman pään vaivaa, mutta päädyimme lopulta tekstiin "Nyt ja aina 220717"

Oma sormukseni on valkokultaa ja kivet ovat timantteja. Villen sormus on titaania ja siihen on upotettu musta timantti. Minusta myös Villen sormus on erittäin tyylikäs! Miten näitä malttaa pitää nyt rasiassa melkein neljä kuukautta? 

torstai 9. maaliskuuta 2017

Morsiusilta Fitting Roomilla

Kuten  aikaisemminkin täällä taisin mainita, tammikuun blogimiitissä ihana Aurora kutsui kaikki bloggaajat morsius iltaan hänen uusiin liiketiloihin. Fitting roomin uudet tilat sijaitsevat Töölössä, aivan muiden hääpukuliikkeiden vieressä. Kutsussa oli maininta useista erilaisista tarjouksista ja olinkin ajatellut, että katson jos mieluisa huntu löytyisi sieltä. No arvatkaa kaksi kertaa pystyinkö keskittymään skumpan ja kakkujen keskellä huntuihin? Niimpä.. Varasin kuitenkin mekkoni muokkausajan Fitting roomilta, joten ehkäpä katsastan hunnut silloin uudelleen. Toisaalta liike oli niin olohuonemainen ja viihtyisä, että siellä pistäytyy mielellään ihan erillisellä huntureissulla!






Edellä mainittujen kakkujen lisäksi paikalla oli Floramoren edustajia. Minähän olin aikaisemmin suunnitellut tekeväni pöytiin kukka-asetelmat itse, mutta nyt olen vähän kahden vaiheilla. Floramorella he kasvattavat kesällä ihan itse perinteisiä kesäkukkia, joita olisi myös mahdollista käyttää kattauksessa. Lisäksi olen nyt ihastunut eucalyptuksen oksiin, en vain tiedä miten ne istuu meriteemaan? Kunhan kukkien tilaus tulee ajankohtaiseksi niin marssin kyllä Floramorelle, koska kimput ja vieheet tilaamme ainakin sieltä.




Lisäksi paikalla oli hääsuunnittelutoimisto Divinen Pertti Huhtilainen ja hän piti meille pienen luennon siitä, mitkä ovat häiden yleiset kompastuskivet. Jaoin kyllä täysin Pertin mielipiteet ja voisinkin kutsua hänet pitämään saman luennon myös lähipiirilleni, hah. :D Parhaiten mieleen jäi juuri se, että suunnittelutyö täytyy parin tehdä kahdestaan, koska liian moni mielipide saattaa sotkea ajatukset ja pahimmassa tapauksessa häistä ei tule yhtään omannäköiset.






Olin kysynyt Auroralta saisinkohan ottaa kaasoni Kaisan avecikseni. Mietin, että jos huntu tarttuisi mukaan niin haluaisin siitä jonkun muunkin mielipiteen. Ja onneksi Kaisa oli mukana, nimittäin illassa järjestettiin arvonta, jonka pääpalkinnon Kaisa voitti! Pääpalkintona oli hotelliyö kahdelle Havenissa ja aiommekin hyödyntää sen hääviikonloppuna ja mennä perjantaina hotelliin. Tosin meillähän oli huonevaraus jo Kämpissä ja paras vaihtoehto olisi, jos lahjakortti kävisi myös sinne, koska samaa konseptiahan ne ovat. Noh oli niin tai näin, niin ihan kiva säästö kuitenkin!






Oli kyllä todella kiva nähdä taas muita bloggaajia, koska vähiin käy ennen kuin loppuu. Nimittäin kaiken maailman häätapahtumat ja suunnittelut.. Mitähän sitä sitten keksii. Villelle aina naureskelen, että nautin tästä suunnittelusta niiin paljon, että voisin tehdä sitä työkseni. :D Eli nautitaan vielä kun voi!

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Hääpäivän look: kynnet

Tiedättekö kun pääsee eroon jostain hömpötyksestä ja toteaa, että "ei koskaan enää". Minulle rakennekynnet ovat tällaiset. Olen niitä aina silloin tällöin ottanut ja muutaman huoltokerran jälkeen todennut, että ei ole minun juttu. Aina ennen huoltoa ne kerkesi mennä niin jäätävään kuntoon. Ehkä maailman ärsyttävimmän näköistä jos on pitkät kynnet ja kaksi niistä on katkennut lyhyeksi.



Noh, tuossa ennen joulua instagramia selatessani huomasin todella hyvän kynsitarjouksen. Dubain matka häämötti edessä ja mietin, että olisihan se ihanaa kun reissussa kynnet olisivat kunnossa. No eipä mennyt kauaakaan kun laitoin Elisalle viestiä ja ensimmäinen aika oli varattuna. Ja sillä tiellä ollaan edelleen...




Mua hieman jännitti mennä ensimmäisellä kerralla, koska kynsien laitossa menee noin kolme tuntia, joten olis ihan kiva, että se tekijä olisi suhteellisen ok tyyppi. Todella vaivaannuttavaa nimittäin istua kolme tuntia seiniä tuijotellen eikä tiedä mitä sanoa. Voin kuitenkin kertoa, että Elisan kanssa ei ole sitä ongelmaa. :D Oikeesti kynsihuollon aikana höpötellään kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä ihan kuin oltaisiin tunnettu pidempäänkin. Elisa työskentelee Ak Nailstudiossa, jonka sijaitsee hakaniemen torin reunalla. Ihan loistava sijainti, koska sinne pääsee niin metrolla kuin ratikallakin. Itse ainakin valitsen paikkoja myös sijainnin mukaan, koska oon vaan niin mukavuudenhaluinen, että en jaksa vaihdella busseja miljoonaan kertaan.



Mutta sitten itse aiheeseen! Tulin maininneeksi Elisalle, että olen menossa naimisiin ja siitäkös hän innostui. Elisa rakastaa tehdä kaikenmaailman koristeluja ja on siis oiva valinta hääkynsien tekoon! Naurettiinkin sitä, että kynnet tulevat loistamaan kilpaa sormuksen kanssa. :D Testailtiin jo viimeksi hieman sellaista, mitä voisi tulla hääkynsiinkin. Itse haluan, että kynnet ovat tyylikkäät, mutta samalla näyttävät ja timantteja saa tosiaan kynsistäkin löytyä. Elisa tosiaan tekee akryylikynsiä ja voin sanoa, että tälläkin tunarilla ne kynnet todellakin kestää. Käyn huoltamassa neljän viikon välein kynsiä ja sekin vain sen takia, koska kynnet kasvavat niin paljon. Näitä kynsiä ei edes tällainen tunari saa katkottua.


Jos jollain pääkaupunkiseudulla on kynsipaikka hakusessa niin voin todellakin suositella AK Nailstudioo. Elisan lisäksi siellä työskentelee Airi ja Reelika ja itseasiassa Reelikalle meinaan mennä seuraavan kerran ripsihuoltoon kunhan kotiudun Kuopiosta.

Elisa tekee tällä hetkellä harjoittelijahinnoin, eli uudet rakennekynnet/huolto on vain 50€! :)

maanantai 27. helmikuuta 2017

Honeymoonille marraskuussa

Kirjoittelin aikaisemmin siitä, että olemme päättäneet mihin haluamme häämatkalle ja ilokseni voin kertoa, että nyt on matka varattu!! Matkan varaus ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista kuin ajattelin. Olimme päättäneet, että vaikka usein suosimmekin omatoimimatkoja niin häämatkan haluamme varata valmismatkana, koska nyt reissu ei olisi ihan tavallinen vaan lentojen ja hotellin etsimisen lisäksi pitäisi valita sopiva risteily.

Olin jotenkin ajatellut, että tämmöinen yhdistelmämatka viikko hotellissa+Karibian risteily olisi ihan perusjuttuja, mutta useita tunteja selatessani matkatoimistojen sivuja huomasin, että eipäs olekkaan. Tjäreborgilta saimme tarjouksen, aurinkomatkoilta totesivat, että Karibian risteilyt eivät todennäköisesti tuu ensi talvena valikoimaan. Myöskään TUIn valikoimasta ei risteilyä löydy. Hetken jo mietin, että ei kai se auta kuin tarttua Tjäreborgin tarjoukseen, ainut että matkasta olisi heti pitänyt maksaa yli puolet ja nyt olisi paljon muitakin menoja häihin liittyen.

                                                                   Miami beach
Olin törmännyt aikaisemminkin jossain Helin matkat matkatoimistoon, mutta jotenkin olin ajatellut, että he myyvät matkoja vain perus häämatkakohteisiin eli malediiveille yms. Häälehteä selatessa Helin mainos tuli taas vastaan ja ajattelin vielä varmuuden vuoksi tarkistaa sivun. Siellä oli tarjouspyyntö sivu, jonne näpyteltiin mieluisa kohde ja budjetti. Eipä mennyt kauaa kuin Helin Matkoilta soitti erittäin ystävällinen Marika, kyseli hieman lisätietoja ja hetken päästä oli matkatarjous sähköpostissa. Ja heti jos epäröin jotakin kohtaa, oli Marikalla tarjota kolmea muutakin vaihtoehtoa, joten mieluisen matkan kokoaminen oli erittäin helppoa. Sähköposteihin on saanut vastauksen todella nopeasti enkä voi kuin suositella Helin Matkoja. Super hyvää palvelua!


Näin ollen lennämme 12.l1 Miamiin, jossa loikoilemme viikon Miami Beachillä. Sen jälkeen olisi tarkoitus hypätä Allure of The Sea laivan kyytiin, joka seilaa läntisellä Karibialla ja käymme Haitissa, Jamaicalla ja Meksikossa. Ollaan molemmat tästä reissusta niiin innoissamme!!<3 Laivalla meillä on parvekkeellinen hytti ja Marika sanoi, että laivalla on tapana muistaa häämatkalaisia jotenkin, innolla jäämme odottamaan mitä sieltä sitten paljastuu..  Perinteistä mies ajattelua taas kun Ville tuntuu olevan eniten innoissaan lentokoneesta, jolla lennämme Miamiin. Se on nimittäin airbus A380, maailman suurin matkustajakone.

Mä oikeasti rakastan suunnittelua ja oonkin tässä nyt viikolopun aikana selannut kaikkea mahdollista Miamista. Mua houkuttais käydä päiväseltään Disney Worldissa tai myös NHL:llää olisi mielenkiitoista käydä kattomassa. Tekemistä Miamista kyllä siis löytyy. :D Jos joku on käynyt Miamissa niin kaikki vinkit ovat tervetulleita! 

Onko muut tämän vuoden morsiamet varanneet jo häämatkan?